2012/04/15

THE FIRST ONE










jacket H&M Trend/ shirt H&M/ jeans Dr.Denim/bag+shoes Zara/ sunglasses Topshop

Ensimmäistä postausta ja asua viedään. Päätin aloitella puhtaalta pöydältä tällä kerralla, niin alusta nimikin, kuin kamerakin on uusia, joten hyvältä näyttää. Olen siis Elina, 18-vuotias tyttö Turusta, mutta pidän majaa tällä hetkellä myös osaa päivistä Helsingissä, jonne olisi myös tarkoitus muuttaa kesäkuun alussa. Tältä keväältä on kirjoitukset ohi, ja pääsykokeet vielä edessä, eli kiirettä pukkaa. Haaveena olisi siis tulevaisuudessa, mielellään jo ensi syksynä aloittaa opiskelut viestinnän parissa, ja sitä mukaan lähteä tavoittelemaan niitä suurtakin suurempia haaveita muodin maailmassa.
Täällä blogissa kirjoittelen muodista, vaatteista ja kaikesta itseäni kiinnostelevasta, luvassa on siis paljon kuvia ja erityisesti asukuvia. Olen vielä täysin keltanokka ihanan uuden kamerani kanssa, joten malttia, eiköhän se tästä lähde pikku hiljaa rullailemaan. Ja kuten sivupalkistakin huomaa, Stylebites löytyy myös Bloglovinista, Lookbookista sekä   Fashiolistalta.
Risuja ja ruusuja mistä vain voi laitella kommenttiboksin puolelle. Tervetuloa seuraamaan Stylebitesia!
-Elina









6 comments: