2012/04/29

OUTFIT: BEHIND THE PATTERNS


                              pants+ bag Zara/ Shoes Topshop/ Jumper Beyond Retro
Blaaah, työntäyteinen viikonloppu on vihdoin ohi, ei siinä tosin mitään että huomenna oon taas töissä. Töissä oleminen tietää siis hyvin tylsää vaatetusta, valkosta paitaa, mustia farkkuja ja Converseja. Muutenkin viime aikoina viikonloput on kulunut enemmän tai vähemmän kotona, koska yksinkertasesti mä eikä ketään muukaan kavereista juurikaan jaksa muuta tehdä. No eilen kuitenkin pitkästä aikaa oltiin istumassa iltaa yhdessä ja oli todella hauskaa. Asukuvia en eilisestä asusta saanut, kun en uskaltanut ottaa kameraa mukaan, koska en oo vieläkään ehtiny hankkia siihen mitään söpöä kameralaukkua, jos sellasta on olemassakaan. Muutenkin on tehnyt kovasti mieli mennä kuvailemaan, mutta Santun ollessa Helsingissä se on aika kortilla, näkin kuvat napattiin vaan nopeasti ennen kuin lähdin Jassulta tänään. Nyt kuitenkin painelen herkuttelemaan munkkien pariin, joita oon väsäilly tänään useamman tunnin ajan. Ainiin ja huomennahan on vappu, joten postausta siitä tulossa tiistaina.

I've been working whole weekend and that means boring clothes. This weekend was quite different than usually because I went out yesterday. I've been so because of reading and working so hard. I didn't have my camera with me yesterday because I haven't find camerabag which would look cool, they're all so ugly and looks very stupid. Does someone know if there is any cute camerabags available?
Tomorrow is first of May and I can't wait because its always been my favorite partyday. I'll  be back in Tuesday with a lot of photos!

5 comments:

  1. oi söpö ja erilainen tyyli:)!

    http://suklaisiaunelmia.blogspot.com/

    ReplyDelete
  2. Hei olipas kiva että kävit kommentoimassa mun blogissa, en olisi varmaan muuten eksynyt tänne!
    xx
    reetta v.

    ReplyDelete