2012/04/26

OUTFIT: BURGUNDY ROSE




                          pants+ top H&M Trend/ jacket Topman/ clutch Ginatricot/ shoes Monki

Ruudun tällä puolella istuskelee yksi reissaamiseen todella kyllästynyt. Kirjottelen tätä postausta parhaillaan junassa, oon siis jälleen kerran matkalla Turkuun ja kotia kohti. Alkaa jo pikku hiljaa jänskättämään muutto Helsinkiin, ei se niinkään että muutan pois kotoa, koska Helsinkin on kuitenkin niin lähellä. Enemmän tulee vaan ikävä kaikki kavereita ja perhettä, sekä meijän ihanaakin ihanampia koiria, mamman muruja, niinkun äiti niitä aina kutsuu. Viihdyn kyllä kovasti Helsingissä, kun Santtu on täällä ja yks mun parhaista kavereista Emmi ja on mulla muitakin kavereita tietenkin, muttei samalla tavalla kun Turussa. Toivonkin ihan älyttömästi, että paukut riittäis vielä tohon lukemiseen, jotta pääsisin syksyllä opiskelemaan. Uskon muutenkin ettei kavereitten saaminen oo ongelma, onneks on kuitenkin edes vähän pohjaa.
Mutta tän päiväseen asuun, joka näkyy kuvissa. Housut on siis uudet, ja aivan älyttömän ihanan tuntuiset päällä. Noissa kuva näyttää liilalta, vaikka oikeasti on burgundi. Huomiseksi aattelin väsäillä jonkin näkösen Get the look- postauksen, miltäs kuulostaa?

I'm sitting right now in the train and I'm so bored to travel between Turku and Helsinki. My moving to Helsinkin get sooner and sooner and I'm kind of excited. Ofcourse it is very sad to leave my friends and family, but luckily the distance is not that long.
But what do you think about my today's outfit? Pants are new from H&M Trend and the material is so lovely.

4 comments:

  1. nomooi, iha jees blogi mut emmä tarvii sataa samanlaist kuvaa :DDD sanoks kuvaajalles et ottaa vähä erilaisii kuvii ja eri valotuksil ja eri kohdista yms. http://imfancy.blogg.se/ < tässä esimerkkiä miten kuvissa välittyy muutakin ku sä seisomassa kadulla. Hyvää kesän odotusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuu kattosin itekki vähän et on tainnu tulla vähän liikaa kuvia, kamera on kans uus mulle ja mun poikaystäväl ku kuvaa näitä ja tarkotus olis kuvailla erilailla kunhan olis vaan aikaa ku se on ollu aika kortilla nyt :) kiitti vinkistä ja hyvää kevättä myös sulle !

      Delete
  2. Pääsit tonne min lemppari blogeihin :)

    http://esmeslife.blogspot.com/2012/04/lempparit.html

    ReplyDelete