2012/05/27

PERFECT ONES

                                                                                heels Zara
Ajattelin tulla julkaisemaan muutamia kuvia tän päivän asusta, joka toimi samalla perjantain "laivailu" asuna. Jotenkin noista kaikista kuvista tuli koneella niin räkäsen näköisiä, että taidetaan mennä ottamaan ne huomenna uudestaan paremmalla valolla. Jalkaan eksyi ehkäpä yhdet maailman parhaista kengistä tai tarkemmin sanottuna korkkareista. Rakastuin näihin Zaran kenkiin viime kesänä ja rakkaus on jatkunut aina tähän päivään asti. Jalassa nämä on aivan ihanat, kevyet ja todella hyvät kävellä, mitä harvat korkkarit on. Jos mun kaikki korkkarit olisi samanlaisia en varmasti käyttäisikään muita. Voisinpa melkeen sanoa, että suurin osa mun korkkareista on päältä kauniita kuin kakut, mutta jalassa sitten täyttä mätää. Ainoastaan nämä ja Jeffreyt on onnistunut vakuuttamaan mut.
Tarkoituksena oliskin metsästää sellaisia pareja, mitkä olis sekä kauniit, että mukavat. Perus mustille sirommille korkkareille olisi tilausta ja miksei vähän erikoisemmillekkin. Asiakkaana olisi erittäin vaativat tassut, ja kuten kuvastakin huomaattee jo hieman osumaa ottaneet yksilöt...

I came here to show you some pictures of my outfit of today and friday, but when I put them to the computer the quality was so bad that we decided to shoot those tomorrow again with better light. I was wearing these lovely heels which are maybe one of the most comfy heels. I fell in love with these last summer and I'm still loving them which is quite unusual for me. When you walk with them I could say that I don't even have heels on me, they feel so ligh. If all of my heels would be like these I would never wear anything else than those. Most of my heels are pretty as hell but at the same time the worst ones to wear. Only this pair and my Jeffrey Campbells manage to convince me.

The purpose would be to find some pairs which are both beautiful and comfy. Basic black ones I need but they could be also special ones. The client is very demanding as you can see in the photos ( my feet look t-e-r-r-i-b-l-e)

2 comments:

  1. Tosi herkut noi korkkarit! Oranssi ja pinkki sopii niin nätisti yhteen.

    ReplyDelete