2012/06/25

BACK IN BUSINESS



                                                                              bag Topshop/ everything else Zara
Huh huh mitä viimeiset muutama päivää onkaan tuonnut tulleessaan. Oon ollu ihan älyttömän pitkiä päiviä töissä jalähtenyt aamusta jo aikasin ahertamaan. Pää on särkenyt ihan hillittömästi ja myös univelkoja on pikkasen kertynyt. Edellä olevat syyt varmaan selventää muutaman päivän blogihiljaisuutta. Lueskelin aika katkerana kavereiden juhannus päivityksiä, kun itse olin juhannusaaton illan junassa, jes. No onneks tulee aina uusia syitä juhlaan.
No täällä sitä taas kuitenkin ollaan ja istuskelen paraikaa Turun kodissa, koska tulin hoitamaan meijän pikku karvapalleroita keskiviikkoa aamuun asti. Ennen kun suuntasin nokkaa kohti Turkua ehtisin käymään tsekkailemassa alennusmyyntien tarjontaa aika pikaisesti ja lähinnä vain Zarasta. Keskiviikkona mua odotteleekin sitten pikkasen isompi urakka, ei sillä etteikö tänäänki olisi tarttunut jotain " vähän" mukaan. Niistä kuitenkin sitten lisää lähipäivinä asujen muodossa, sillä en oo oikein innostunut ottamaan kuvia ripustetuista vaatteista, päällä kun ne näyttävät usein paremmalta.
Asupostauksen lisäksi yritän väsätä huomiseksi tai viimeistään keskiviikoksi postauksen syksyn trendeistä, käsi pystyyn jos löytyy kiinnostusta sellaiseen?

Couple last days have been grazy, I've been working so hard almost around clock. My head has been aching and I've been so tired. These are maybe good reasons to explain this posting break. In the midsummer evening I was so sad reading that my friends were having so much fun when I was sitting in the train, but maybe next year is my turn!
But here I am back on the track sitting front of the computer at my Turku home. I came here to take care of my babies until Wednesday morning when I have to leave to Helsinki. Before I left to Turku I had a little time to check out the sales or Zara's sale so Wednesday I got so much work to do. I also bought sometihng today but you will see those in the upcoming outfit posts.
And one question for you, would you like that I make a post about AW12 trends? I would do that tomorrow or at the latest on Wednesday.

2 comments:

  1. Kattelin noita housuja vasta kaupassa
    ja ajattelin et ihan järkyttävät
    (eli ihanat)
    mut ne kyl sopii siulle tosi tosi hyvin :)

    ReplyDelete