2012/08/06

CHILD OF FIELD



                                      dress Zara/ jacket Ginatricot  
Postailen täällä ensimmäistä kertaa mun uudella koneella, vähän on totuttelemista tähän käyttöjärjestelmään.Myöskin ohjelmien lataaminen on ollut tällaselle tekniikan ihmelapselle aikamoinen kynnys, joten Svante tuli tänään latailemaan mulle muutaman ohjelman, sekä opettamaan vähän mites niitä kuvia edes tänne saadaan.
No sitä ennen me oltiin Jassun kanssa käyty kurkkailemassa Allun uuteen kotiin. Tuntuu niin oudolta, että vuoden kun kelaa elämässä taaksepäin niin kaikki asiat oli niin erilailla. Opiskeltiin vielä tutussa turvallisessa lukiossa ja kaikki asui kotona. Nyt jo suuri osa kavereista on muuttanut omiin koteihin ja mun oma koti sijaitsee eri kaupungissa. Sen lisäksi Erika on muuttamassa jenkkeihin muutaman viikon kuluttua ja kaikilla alkaa uudet koulut. On tä aikuistuminen aika jännää, mutta samalla mua vähän pelottaa.
No mutta takasin asiaan ja tähän päivään, sekä näihin kuviin. Kyseiset otokset on siis otettu Jassun "hoito"hepan tallilta, kun huijattiin Svante meijän mukaan. Tykkään ihan älyttömästi näitten kuvien tunnelmasta, näitä sit tuijotellaan, kun ulkona on metri lunta. Huomenna mun suuntana on taas Helsinki ja työt sekä Flow- festarit. Mun NRJ pesti starttaa siis virallisesti tällä viikolla, infoon teitä kunhan sivu saadaan auki.

I'm posting first time with my new computer. It's been quite hard to get know this Mac because Iäve always used PC. But happily Svante came help me and downloaded some photo editing things and helped me with some things like how to download pictures here.  Yes yes, I know I'm not very good with technics.
But earlier today we went to Allu's new home with Jassu. It feels so strange how things have been changed during this year. One year ago we were at the safe and familiar high school and everybody were living with their parents. And now most of my friends have their own homes  and my home is in the different city. Erika is moving to U.S and we are all starting schools in different places. This is so scary but also exiting.
But back to this day and these pictures which are taken in Jassu's stable. Svante didn't have any idea that we were about to go there. He take these photos and I like these quite much. These are one of those pictures which you look when there is almost 1m snow outside.
Tomorrow I'm going back to Helsinki because of my work and Flow festival. My work at NRJ also starts this week, yeei!

2 comments:

  1. Kivasti kirjoitat suomeksi ja hyvät kuvat, mutta englannin kirjoituksesi vähän tökkii. Pieni kielipoliisi kuin olen niin sanoisin, että tarkkuutta lisää :) (voit pyytää jotakuta tarkistamaan vaikka virheet ennen kun postailet, niin olet vielä vakuuttavampi tekstiesi kanssa)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti :) mmm yleensä kirjottelen noi enkun kieliset vähän puoli teholla, mut täytyy jatkossa lainata jotain oikolukemaan ne!

      Delete