2012/10/14

TWILIGHT




dress Asos/ jacket Zara
Pimeys tuli ihan yllättäen eilen, mistä lähtien ulkona on alkanut hämärtyä jo kuuden jälkeen. Lämpöasteet huitelivat myöskin lähellä nollaa ja mulla valu hikikarpalot otsalle, kun miettisin sitä, että kohta sitä taas värjötellään seuraavat 6kk, tai enemmänkin. Jotenkin talven tulo ei ole ahdistanut kuitenkaan tänä vuonna niin paljon, kuin ennen. Ehkä syynä on valtava tekemisen määrä ja uudet kuviot. NRJ työhän loppuu mun osalta kuukauden kuluttua, mutta jo joulukuun alussa otan uusia askeleita kohti mun unelmaa. Aloitan nimittäin Ellellä toimitusharjoittelijana, sekä jotain muutakin on tapahtumssa. Muodin merkeissä tulee siis kulumaan myös kevät, ja toivon mukaan myös kesä.
Tällä hetkellä se kesä on kuitenkin hyvin kaukana ja ensi viikon tentit liian lähellä. Oon lukenut ihan paniikissa viimeiset päivät, josta johtuu myös hiljaisuus täällä blogissa. Ja niin, oonhan mä myös ajellut Turkuun  ja tänään ajelen takaisin Helsinkiin. Mutta kuvat on eiliseltä, jolloin käytiin äitiin kanssa Hulluilla päivillä, luin kun hullu, sekä kävin kurkkaamassa Jaasu uutta kotia. Kyseinen mekko on täydellinen. Se sopii iltaan näyttävän selän takia ja toisaalta materiaali on niin arkinen, että päivälläkään se ei näytä liian juhlavalta. Päivällä mulla oli korot mekon kaverina, mutta koska joutusin ajelemaan illalla, niin laitoin suosiolla matalat kengät.
 
Darkness came too soon yesterday and the weather was also freezing. It was ony +2 degrees when I came home in the evening. I felt so sad thinking about the next 6months when here is dark from 3pm to 10am. But this autumn has been different I hardly understand it's almost November. So many big things has happened in my life and I have been very busy whole time. My NRJ job is gonna last only a mont but then I have already planned som new stuff. I'm starting at Elle Finland as an trainee and then also something else is happening but I tell you guys later.
But these pictures are from yesterday and from Turku. We went to Hullut päivät with my mom ( it is a very big sale happening in Stockmann which is te biggest department house here in Finland) then I also read to exams and then in the evening we went to Jassu's place with Allu. Fun day.
And that dress which I'm wearing is perfect. I can wear i in the evening because of it low back and then at the same time the material is so casual that it fits also to daytime. I was also wearing heels earlier yesterday but I changed them to loafers ehile I was driving.


No comments:

Post a Comment