2012/11/27

BIRTHDAY GIRL

Kuten otsikkokin jo kertoo, mä oon tänään täyttänyt vuosia, jeee! Ens vuonna tuleekin sitten jo pyöreät vuodet täyteen, iiks. Nyt kuitenkin hyppysissä viimeinen teinivuosi. Juhlakalu, eli minä vietin kuitenkin koko päivän neljän seinän sisällä, työpäivä kesti tänään 11h. Mutta mä en todellakaan valita, sillä mulla on ehkä maailman parhaat työkaverit ja meitä on ollut auttamassa ihan huippu tiimi Norjasta. Työpäivät on mennyt super nopeesti ja tänäänki luulin, että kello ei ole edes viittä vaikka se todellisuudessa oli melkein yhdeksän. Lauantaina mä pääsen kuitenkin kunnolla tuulettumaan, kun järkkään meidän matalassa majassa synttäri paardit. Torstaina me myös hieman lämmitellään Isa ja työporukan kanssa, kun me lähetään rilluttelemaan Bikbokin partyihin.
Eilen aukesi myös meille mahdollisuus tehdä hieman etukäteis ostoksia, ja kiikutinkin muutaman super kivan jutun kassalle. Halusin kokeilla tollasta näyttävämpää hametta arkikäytössä löysän neuleen kanssa ja ainakin musta toimii. Muutenkin tuli soviteltua eilen aikamoinen kasa vaatteita ja farkkuja. Ja voin kertoa, että ihmettelen miten oon voinut elää joskus ilman Never Denimin farkkuja. Ne on ihan super ihanat ja mukavat. Myös Norjan tytöt kertoivat omistavansa kaikki värit mitä niistä on edes saatavilla, eli en voi olla väärässä.
Nyt mä kuitenkin painun lepäämään, sillä huomenna on sitten viimenen rutistus, jotta saatais torstai vapaaksi ja asukuviakin ehitään varmaan hieman myöhäsemmän aamun ansiosta napsimaan.

I turned 19 years today, yeeiy! Next year it's going to be twenty so now my last teen year has officially started. My bithday was full of work because we started at 10 am and finished at 9 pm. But I don't complain because I have best co-workers and team from Norway has also been with us these couple days. Days have gone so fast that today I thought the clock was 5pm and it was already 9pm. But on Thursday and Saturday we are going to celebrate my birthday. On Thursday we have Bikbok party and then on Saturday some of my friends are coming to our place to party. 
But yesterday we had a chance to do some shopping and you can guess who was there right away. I bought some cool stuff and the rest I'm going to buy on Friday. We tried many clothes and jeans yesterday and I can't imagine my life without Never Denim super flex jeans anymore. They were so lovely and fitted perfectly. All norwegian girls also told us that they had all the colors which are available so I can't be wrong. 
But now I'm off to bed because tomorrow morning work again, but that's worth it!


skirt+jumper+scarf Bikbok/ coat+ shoes H&M/bag Zara

No comments:

Post a Comment