2012/12/16

LAST MINUTE CHRISTMAS SHOPPING

Ajattelin koota muutaman vinkin vielä joulun lahjoja pohtiville. Mulla ainakin on tällä hetkellä sellainen tilanne, että olen hankkinut vasta muutaman lahjan ja vielä monta pitäisi hankkia. Itse lahjojen hankkiminen on aika helppo juttu, mutta niiden keksiminen ei sitten olekaan aina niin helppoa. Niinpä kokosinkin teille muutamia kivoja lahjaideoita niin miehille, kuin naisillekin. Kaikki tuotteet ovat Fashionstoresta, joka on siis suomalainen nettikauppa. Heidän valikoimissaan on niin miesten kuin naisten mallistoja mm. Guessilta, Guess by Marcianolta, Calvin Kleinilta, Colmarilta, Liu Jolta sekä Tommy Hilfigeriltä. Olen tehnyt heidän kanssaan aikaisemmin yhteistyötä ja myös ensi viikolla on tiedossa teille pientä ylläriä.
Mutta nyt siis asiaan. Itse ainakin naisena kaikenlainen muotiin liittyvä olisi mieluista lahjaksi saatavaa. Vaatteiden ostoa en itse suosittele, sillä oon ainakin ite niin tarkka, että haluan olla itse ostamassa omia vaatteitani. Siksipä nappasinkin heidän valikoimistaan kenkiä, laukkuja, sekä koruja. Kellojen valikoima oli myös todella iso ja lahjaksi voikin valita jotain siroa ja kaunista tai sitten mun makuun hieman ronskimpaaLahjakortit ovat myös aina kivoja lahjoja, ja Fashionstoressa onkin myynnissä lahjakortteja edullisesti, sillä 100e lahjakortista joutuu pulittamaan vain 85e, tämä taitaa ainakin omalla kohdalla koitua pelastukseksi tässä joulutohinassa! Laukut ja lompakot on myös kivoja lahjoja, sillä niillä on todellakin käyttöä. Oma lompakkonikin kaipaisi jo seuraajaa, sen verran huonoon kuntoon se on päässyt.
Miehille valitsin myös aikalailla tavaroita, kuin naisillekin. Musta tosin miehille voi ostaa vaatteitakin, sillä useimmat eivät ole niin tarkkoja mitä haluavan päällensä vetää, niin ja antamalla miehelle lahjaksi vaatteita pääset myös vaikuttamaan miltä hän näyttää, joten ehkä ihan suositeltavaakin. Fashionstoren valikoimista löytyy myös meidän länsinaapurissa ja Keski- Euroopassa suosituksi nousseita Colmarin takkeja, jotka on musta tosi tyylikkään näköisiä. Miehille voi myös loistavasti ostaa lahjaksi alusvaatteita, ja kellotkin on kivoja lahjaideoita, koska ainakaan Santtu ei omista tällä hetkellä yhtään ja silloin kun omisti, niin sillä oli niitä tasan yksi. Lahjakortilla se pelejä hakkaava poikaystävä vois myös valita itse mitä haluaa, eli myöskin kelpo vaihtoehto.
Fashionstorella saa käyttäjäksi rekisteröidyttyään kaikista ostoksista pois -5% ja sitten jos shoppailua tulee harrastettua jatkossakin voi kanta-asiakas tasoilla nousta ja samalla nousee myös prosentti.

Kaikki ostokset ehtivät vielä jouluksi, sillä heillä on varasto täällä Helsingissä ja sivujen mukaan tuotteet on perillä 2-3 arkipäivässä, eli tosi nopeasti.
Heidän sivujaan pääsette selailemaan alla olevasta bannerista!

No comments:

Post a Comment