2013/01/06

OVER KNEE





Zara shirt+bag+cardigan/ Topshop skirt/ Asos over knee boots
Arvatkaahan mitä eilen kävi, kun niitä luvattuja asu kuvia ei tippunutkaan. Olin koko ajan ollut siinä uskossa, että lauantainen vuoro alkaa vasta 12 aikaan. Kuvittelin käyväni lenkillä ja että voitaisiin Santun kanssa kuvailla ihan kunnolla. No toisin kävi. Mun vuoro alkoikin jo 10 ja huomasin sen aamulla herätyskellon soitua puolituntia ennen. No siinä sitten vedettiin töihin pää kolmantena jalkana, enhkä olisi edes myöhästynyt ilman metrosähläystä. Kun pääsin töistä oli ilta jo hämärtynyt ja asukuvailut jäi sikseen.
Tänään me napsittiinkin sitten aamusaleilun jälkeen kuvia tän päiväisestä ja perjantaisesta asusta. En oikein mitä mieltä pitäisi olla. Toi hame ei oo ainakaan mun juttu, tai en osaa sitä käyttää, muista jutuista tässä asussa pidän. Hame meinasi vaihtua yhteen ale hameesee, jonka lunastin kotiin vietäväksi. Keväällähän peplumit tipahtaa sinne hameen helmoihin ja satuinpa bongaamaan sellaisen meidän alerekeistä. Tai no onhan sen ostoa tullut mietittyä jo jonkin aikaa, mutta en oo koskaan sitten kuitenkaan sitä hankkinut. Nyt tuli sellainen sitten nappaistua ja kaveriksi se tulee saamaan Ginatricotin aleista löytyneen täydellisen lierihatun. Malliltaan Sain Laurentin mallistossa nähtyihin täsmäävä ja munkin päähän sopiva, kymppi löytyö.

I had horrible morning yesterday. In my mind my morning was peaceful with good breakfast and long walk outside. But then I realized that my shift would start in half an hour after I woke up and you can imagine how that looked. But I almost made it and without subway problems I would have been in work on time. After my work the sun had already gone and blaah outfit pictures are also. 
But today morning started with gym and before I went to work Santtu took some pictures. I don't really like that skirt but I just wanted to test if I would change my mind. That didn't happen. But something else happened, I fell in love with a skirt which has peplum hem. i'm going to mix it with the hat I found today. It looks like Saint Laurent ss13 hat and cost only couple euros, yeeiy!

8 comments:

  1. sitku hylkäät noi kengät ni mä lunastan ne!!! ihmeellisen ohuet yleensä kaikki saappaat on sika leveitä pohkeesta!!! ihanaaat 8) t isa en tajuu miks tää on juhon bloggeris -.-

    ReplyDelete
    Replies
    1. mmmm ;) eiks ookki kivat, nä on vaan koon liian isto .((

      Delete
  2. ihana asu, tykkään kovasti! :)

    ReplyDelete
  3. Sulla on ihan huikee blogi, oon seurannut jo pari viikkoa ja ihan koukussa! Mua kiinnostais miten pääsit ellelle hommiin ja muistahan laittaa tänne vinkit kun kirjoitat jotain kyseiselle nettisivulle ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä pääsin Ellelle sillä vaan et laitoin sähköpostia päätoimittajalle :) mullahan ei koulussa olis oikeesti nyt harjottelua vaan oon niinku omatoimisessa harkassa :) muut harkkarit on koulun harjottelun kautta. Luulen että se että oon ollu NRJ vaikuttaa myös koska Ellehän tekee yhteistyötä NRJ kanssa!

      Delete
  4. laitas sille Santulle terveisiä että kuvat ja niiden laatu ym on kohentunut! kiva nähä hyviä kuvia ja vaatteet tulee esille kivasti. (:

    ReplyDelete