2013/03/01

ORIENTAL SUIT




BikBok necklace / everything else Zara
Huh mikä päivä! Pääsin vasta nyt koneelle ensimmäisen kerran koko päivänä. Aamulla sain Santun raahattua nipin napin ulos kameran kanssa nappaamaan kuvaan eilisestä asusta. Zarasta hankittu oriental puku hurmasi mut täysin. Kangas on ihanan ilmavaa, väljät leikkaukset super mukavat, ja muutenkin täydellinen. Kesällä tä tulee olemaan ehdottomasti mun lemppari.
Tänään asu onkin ollut sitten ihan täysin toisenlainen, nimittäin aamulla kipasin mun ensimmäiseen personal trainer tapaamiseen. Teen siitä huomenna oman postauksen, jos pääsen huomenna sängystä ylös. Salin jälkeen juoksin puolestaan steissille ja sieltä otin junan Turkuun. En ehtinyt kuin kääntymään kotona, kun jo piti ottaa suunta kohti Kärsämäkeä ja mummolaa. Lähdettiin kolmen aikaan ajamaan, ja tultiin äsken perille.
Matkan teki todella mukavaksi se, että Oliver, meidän haukku, on tosi levoton autossa. Sille oli haettu matkaa varten eläinlääkäristä rauhtoittavia, mutta niistä ei ollut mitään hyötyä. Siinä se sitten räpelsi ja läähätti koko matkan, ihanaa.
Huomenna olisi tiedossa mummun synttärit ja mennään myös katsomaan iskän hirvikoiran pikkusia pentuja, jotka asustelee täällä iskän veljen luona. Palaillaan!
 
I found this lovely oriental suit from Zara. Perfect material and perfect everything.That is going to be my favorite thing in summer.
I wore this suit yesterday but today's outfit has been totally different. I've been runngin like a grazy whole day. In the morning I got my first training with my personal trainer, after that back to city centre and train to Turku. I spent like 5minutes at Turku and then I was already on my way to my grandma's place.
The drive from Turku to here took 7 hours and it wasn't the best trip because of our dog Oliver. He hates travelling in car and the whole drive was such a big mess.
But tomorrow is going to be fun day. We are celebrating my grandma's birthday and after that we are going to see some puppies!


3 comments:

  1. Ihana puku Ellu:) hiplasin itsekin tota Zarassa:) sovitaan treffit ku tuun pian takas!

    ReplyDelete
  2. Eiks ookki :) ja joo nähään !!!!

    ReplyDelete
  3. Tutustuin blogiisi ja heitän haasteen. Käy katsomassa se osoitteesta: http://udoubt.blogspot.fi/2013/03/challenge.html

    ReplyDelete