2013/10/18

SOME THOUGHTS ABOUT HAIR EXTENSIONS


KULTAKUTRI. Pari kuukautta sitten päätin tilata ihan hetken mielijohteesta hiustenpidennykset. Aikaisemmat kokemukset kyseisistä lisäkkeistä vievät mun parin vuoden taakse ja siihen, kun lähes jokaisella mun kaverilla oli pidennykset. No niiden kanssa ei käynyt hirveän hyvin, vaan niiden pois "revinnän" jälkeen päähän jäi huonokuntoiset nysät. Sineteistä jäi näiden mielikuvien jälkeen niin pelottava kuva, etten halunnut vaarantaa omia kutrejani.


Muutaman päivän tutkiskelun ja googlettelun jälkeen päädyin teippeihin niiden helpon laiton ja hellävaraisuuden takia. Eihän tosin mitkään pidennykset kynnet, ripset tai hiuksetkaan niin kovin hellävaraisia ole, mutta teippipidennykset kaikista eniten. Jassu suositteli mulle Dreamhairia ja vaikka sainkin pari varoitusta heikosti kestävistä teipeistä niin otin riskin laadukkaiden hiusten takia.

Hiukset saapuivat parissa päivässä ja olivat onneksi ihan omaa sävyäni vastaavat. Ennen kuin Jassu laittoi hiukset mun päähän, kävin kampaajalla leikkaamassa omia hiuksiani hieman kerroksittain, jotta lopputulos olisi luonnollisempi. Itse pidennysten laitto oli ihan super helppoa, ja vaikka olen todella huono laittamaan hiuksia niin mäkin osaisis laittaa ne kelle tahansa.
Elämä pidennysten kanssa on ollut todella vaivatonta, ja oon pessyt niitä ihan markettituotteitta, vaikkakin hiuksiin jätettävän hoitoaineen kävin hakemassa kampaajalta. En oo oikeastaan tehnyt mitään erikoista näille hiuksille, vaikka netistä löytyi jos jonkinmoisia aika monimutkaisiakin hoito-ohjeita. Ainut muutos aikaisempaan on vaan hellävaraisempi harjaaminen, joka tapahtuu luonnonharjas harjalla. Ennen nukkumaanmenoa myös letitän hiukset löysälle letille, jotta suurimmilta takuilta vältytään.

Viime viikolla tuli kahdeksan viikkoa täyteen hiukset päässä ja löysin myös ensimmäisen takun ja tarkemman tutkimisen jälkeen niitä takkuja oli aika paljon. Oma hius oli ehtinyt kasvamaan jo aika paljon, ja teipit valumaan hieman alaspäin. Juuresta asti harjaaminen on melkein mahdotonta teipit päässä, joten tyvet olivat takkuuntuneet aika pahasti. Kävinkin seuraavana päivänä noutamassa iDhairista teipinpoistonesteen, jonka kanssa irroittelin pidennykset saman iltana.

Takkujen selvittämisen jälkeen huokaisin helpotuksesta, koska mun omat hiukset eivät ole moksiskaan vaikka pidennykset niissä ovatkin roikkuneet. Ihan yhtä sileät ja kiiltävät ne ovat, kuin aina ennenkin, niin ja onhan ne kasvaneetkin, jes!
Tästä rohkaistuneena uskaltauduin eilen samaiseen prosessiin uudestaan. Tässä välissä toki oli pidennystenhuoltoon mennyt muutamia tunteja, koska vanhojen teippien pois ottaminen, pidennysten pesu ja uudellen teipittäminen olivat oletettua työläämpää.
Eilen laitettiin Jassun kanssa sitten osa hiuksista takaisin päähän. Niin tosiaan osa, koska iDhairista ostamani teippirulla loppui kesken, ja nyt olen metsästänyt Turusta teippiä myyvää paikkaa tuloksetta. Tukka pysyy nyt niin kauan kiinni, kunnes saan teippiä käsiini, joka toivottavasti on huomenna, kun kämppikseni tulee Turkuun.

Kaikille hiustenpidennyksiä miettiville voin kyllä suositella lämpimästi teippejä. Niiden poistattamisessa kannattaa tosin käyttää apuna kaveria, koska jos mulla olisi ollut kaveri mukana niin muutamilta katkenneilta hiuksilta olisi säilytty. Oon ollut todella tyytyväinen näihin tilaamiini hiuksiin, koska ne ovat todella silkkisen pehmeät ja sileät, niinkuin mun omakin hiuslaatu on. Teipitkin olivat todella jämäkät ja niiden puolesta olisi voinut pitää hiuksia päässä vielä vaikka toiset kaksi kuukautta.
Ripsienpidennyksiä ja rakennekynsiäkin on tullut testattua ja niihin en enää palaa, koska huomasin niiden kuluttavan omia kynsiäni ja ripsiäni todella paljon, mutta näistä kutreista en luovu ennenkuin omani on samoissa mitoissa.

Kysymyksiä saa esittää jos mieleen juolahtaa. Yritän vastata parhaani mukaan.

// This post only in finnish. Sorry!

"An innocent beauty"
Photography: Sasha Ivanov
Models: Johanna Badenfalk+Nelly Arvidson / Elite Stockholm
Make up: Leijla Hadzijasaragic
whole editorial

4 comments:

  1. Miten monta pidennysosiota yhdessä paketissa tulee? kuinka monta pakettia itse käytit omaan tukkaasi? näyttää kyllä tosi kivalta ja luonnolliselta!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on easy tape 40cm ja 2x 20 osion setti :) kahdella paketilla saa jo tosi paksut hiukset ja mulla ei olis varmaan enää edes mahtunut sitä kolmatta pakettia, jota harkitsin !

      Delete
  2. minkäs hintasia noi oli, ja oliks toimitus kuin juoheva?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tilasin 2x40cm easy tape hiuksia niin ne tais olla jotain 160-170e ja toimitus oli ilmainen ja super nopea :) kaksi päivää tilauksesta ja mulla oli jo hiukset

      Delete