2014/01/09

PROMISES




 Uusi vuosi on lähtenyt täällä blogin puolella hieman hitaasti käyntiin. Sääolosuhteet on tuottanut aika pahasti päänvaivaa, koska aamusta iltaan on pimeää, mutta koitetaan nyt taas toivottavasti paremmalla menestyksellä. Uusi vuosi alkaa aina sillä uusi vuosi, uusi minä hössötyksellä ja täytyy myöntää, että oon itsekin mennyt siihen mukaan. Aika kostean loppuvuoden jälkeen tuntui oikealta ottaa vähän etäisyyttä siihen kuningas alkoholiin ja täällä vietetään nyt tipatonta vielä parin viikon ajan. Ollaan mietitty useiden kavereiden kanssa, että mitä sitä voi tehdä edes viikonloppuna muutakuin siemailla sitä viisasten juomaa tai mennä leffaan. Ainakaan näin talvella.
Mutta niitä lupauksia.

1. Kesäkunto 2014
Mua suorastaan vituttaa etten ole kertaakaan päässyt oikeasti niin hyvään kuntoon, kuin olisin halunnut. Tänä vuonna se tulee onnistumaan ja aloitus on ollut ainakin ihan loistava. Tänään tuli vedettyä salilla niin kovat treenit etten pääse tällä hetkellä sängystä ylös.

2. Oma yritys
Huomenna käyn viemässä kaupparekisteriin paperit oman toiminimen perustamiseksi. Toivon että vuosi 2014 tulee olemaan mun vuosi mun loppuelämän uran kanssa. Kuullostaa aika mahtipontiselta.

3. Asioiden turha murehtiminen
Yksi asia jota oon työstäny syksylläkin. Mua ärsyttää että mietin ja analysoin asioita ihan liikaa. Mua myös usein ärsyttää asiat johon en ite pysty vaikuttamaan. Onneks oon keksiny ratkaisun yhteen maailman ärsyttävimpään asiaan: ruuhkaisiin julkisiin välineisiin/ kauppoihin. Musiikki korviin vaan niin koville kun kuulokkeista lähtee = ei ärsytä yhtään niin paljon.

4. Kesäromanssi
Miks kaikilla on aina jotain upeita kesäromansseja? Mäkin haluun...

5. Ulkomaille muutto
Tämä kohta tulee todennäköisesti olemaan totta syksyllä. Vielä on kovat mietinnät kesken: Italia vai Ruotsi.

6. Muistot
Tänä vuonna haluun tehdä kaikkea kreisiä ja kokea juttuja mitä en oo koskaan ikinä kokenut. Toivottavasti rakkaiden kavereiden kanssa!

Mitä uuden vuoden lupauksia te ootte ehtinyt jo tekemään?





BikBok coat+scarf+top/ H&M Trend skirt+earrings/ Asos bag/ Zara shoes

No comments:

Post a Comment