2014/02/12

SKY BLUE


Viime päivät tai tässä tapauksessa varmaan viime viikot ovat menneet vähän liiankin railakkaasti täällä suunnalla. Meillä on ollut koululla jonkinäköinen juhlaputki menossa ja tietenkin niihin kaikkiin on pitänyt päästä osalliseksi. Niiden välissä on sitten tullutkin kulutettua kirjaston sohvia oikein urakalla viime vuoden edestä. Viimeksi juuri tänään sen kahdeksan tunnin ajan.
Vaikka ilma on ollut ainakin täällä Helsingissä aika harmaa niin oon ollut jo ihan kevät fiiliksissä, siitä varmaan kertookin se, että oon huidellut menemään tässä ihanassa pastellitakissa ( jonka ostin kevättä varten) pitkin noita loskaisia katuja. Muutenkin katseet on nyt jo keväässä ja tässä on työn alla nyt yksi projekti, joka onnistuessaan tulee muuttamaan aika paljon tämän hetkisiä kuvioita. Kevät vaatettakin on ehtinyt kertyä kaappiin jo ihan kivasti, katsotaan sitten viikonlopun jälkeen mikä on tilanne, kun meillä on taas tiedossa kuvaukset. Aikaisemmilla kerroilla ne kuvauksiin haetut tavarat kun ovat jääneet omaan käyttöön.
Huomenna on tiedossa inpispostausta kuvauksista ja loppuviikosta taas kuvia. Nyt taas pienen loman jälkeen motivaatio on kohdillaan ja koitan saada päivitettyä myös blogin ulkoasua hieman ajankohtaisemmaksi.






 Zara coat+shoes/ H&M Trend dress/ BikBok earrings

4 comments:

  1. Kaunis takki! Onkohan sulla ollut kameran asetuksissa liian korkea ISO? Näyttää nimittäin, että kuvissa olisi hieman kohinaa. Ihan mieletön toi takin väri!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saattaa ollakin, täytyy tarkistaa se kun seuraavaks kuvataan :) kiitos!

      Delete
  2. On jo ollut ikävä sun bloggauksia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee kiva kuulla! :) nytkin koneella odottelemassa parit kuvat, heti kun aikaa on niin lisää tulee!

      Delete